357/2014 · Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta
357/2014 Art. 20Tukipäätös
2 luku Tukimenettely
Tuen myöntämistä koskevassa päätöksessä on mainittava ainakin tuen saaja, hanke, johon tuki myönnetään, hankkeen toteuttamisaika, investointihankkeessa hankitun omaisuuden käyttöaika, tuen enimmäismäärä, tarvittaessa erikseen mahdollinen rakennerahastojen osuus ja kansallinen osuus sekä prosentteina että euroina, hyväksyttävät kustannukset ja niiden jakautuminen eri kustannuslajeihin, tuen myöntämisen ehdot, maksatuksen ajoittuminen, ehdot ja menettely, oikaisuvaatimusohje sekä tuen takaisinperimistä koskevat rahoituslain 37 §:n mukaiset perusteet.
Päätöksessä on mainittava rahoituslain 11 §:n mukaisen vähämerkityksisenä tukena myönnetyn tuen määrä eriteltynä kunkin hankkeeseen osallistuvan osalta.
Tukea voidaan myöntää enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan.